Kantaa kortesi kekoon

Ooppera Skaala

Ooppera Skaala on vuonna 1996 perustettu nykyoopperaan keskittynyt ammattilaisryhmä, jonka tavoitteena on kehittää ja monipuolistaa suomalaista oopperataidetta. Ooppera Skaala on saavuttanut tunnustetun ja omaleimaisen aseman oman aikamme oopperoiden esittäjänä ja nuoren polven taiteilijoiden työllistäjänä. Ryhmä on profiloitunut innovatiiviseksi ja kiinnostavaksi taidelaitokseksi, joka tunnetaan ammattilaisten keskuudessa erittäin korkeatasoisesta laadustaan. Musiikki- ja muu kulttuuriyleisö on löytänyt Ooppera Skaalan, mutta ryhmä on tavoittanut myös uuden, perinteisestä oopperayleisöstä poikkeavan yleisön, kuten lapset ja nuoret aikuiset. Määrätietoisesta työstään nykyoopperan parissa Ooppera Skaala sai vuonna 1998 Nuoren taiteen Suomi -palkinnon.

Siirry Ooppera Skaalan kotisivulle

Tapahtumakalenteri

Tuotantoihin osallistuneet taiteilijat

 

 
Add Site to FavoritesAdd Page to FavoritesMake HomepagePrint This PageShare This PageSave Page as PDFEmail This Page

Uutta!  Kimppakyyti sisältää välivarastoinnin tarvittaessa!

---------------------------------

Pianonkuljetus + viritys pääkaupunkiseudulla yhteishintaan alk* 250€

sis. ALV'n ja vakuutuksen.

*Riippuen pianon koosta sekä kerrosmäärästä.

Follow us on Twitter
Olet tässä: Etusivu Ooppera Skaala